Ennakkotieto: Kuntien ilmastopäästöt laskivat 3,1 prosenttia vuonna 2021

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laskelman mukaan kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt vähenivät 3,1 prosenttia vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna.

Päästöt vähenivät lähes kaikilla sektoreilla, mutta kasvanut lämmitystarve hidasti rakennusten lämmityksen päästövähennystahtia.

Kaukolämmön kulutuksen päästöt laskivat ennakkotietojen mukaan vain 0,2 prosenttia. Kaukolämmön tuotannon päästöt tuotettua energiaa kohti laskivat kuitenkin jopa noin 13 prosenttia. Tämä johtui pääasiassa siitä, että muutamissa isoissa kaupungeissa fossiilisia polttoaineita korvattiin vähäpäästöisemmillä lämmönlähteillä. Toisaalta useissa kunnissa kasvaneeseen lämmitystarpeeseen jouduttiin vastaamaan suuremmalla fossiilisten polttoaineiden käytöllä. Myös maakaasun käyttö kasvoi useissa kunnissa.

Sähkölämmityksen päästöt kasvoivat vuoteen 2020 verrattuna 4,9 prosenttia. Kulutussähkön päästöt laskivat kuitenkin 1,9 prosenttia vuoden 2020 tasosta uusiutuvien energialähteiden kasvaneen osuuden seurauksena.

Tieliikenteen päästöt laskivat 3,2 prosenttia. Koronavuodesta 2020 hieman kasvanut tieliikenteen ajosuorite ei siten kasvattanut tieliikenteen päästöjä pandemiaa edeltäneelle tasolle. Tähän ovat syynä muun muassa ajoneuvokannan uusiutuminen, käyttövoimajakauman muutos sekä merkittävimpänä tekijänä polttoaineiden suurempi biokomponenttien osuus.

Työkoneiden, vesiliikenteen, jätteiden käsittelyn ja f-kaasujen päästöjen trendi jatkoi laskevana. Maatalouden päästöt laskivat selkeästi, 2,9 prosenttia.

”Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen maailmanlaajuisen pandemian pysäyttäessä yhteiskunnan normaaleja toimintoja, mutta vuosi oli myös hyvin lämmin. Edellisvuoteen verrattuna vuosi 2021 oli puolestaan selkeästi kylmempi, ja koronan alkushokista oli jo alettu palautua. On erittäin rohkaisevaa, että päästökehitys on tällöinkin jatkanut laskevalla urallaan”, sanoo laskennasta vastaava erikoistutkija Santtu Karhinen SYKEstä.

Päästöjen jakauma eri sektoreiden välillä pysyi suhteellisen muuttumattomana edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2021 tulokset osoittavat, että suurimmat päästösektorit, joihin myös päästövähennystoimia tulisi kohdistaa, ovat tieliikenne (27 %), maatalous (21 %), kaukolämmön kulutus (14 %) ja sähkönkulutus (lämmitys- ja kulutussähkö yhteensä 11 %).

Myönteinen päästökehitys on havaittavissa myös pitkällä aikavälillä. Päästöt ovat vähentyneet lähes kaikissa Suomen kunnissa vuosina 2005-2021 liki kolmanneksen, 28,7 prosenttia.

Asukaskohtaisissa päästöissä isoja eroja maakuntien välillä

Asukaskohtaiset päästöt laskivat vuonna 2021 Etelä-Karjalan päästöjen hienoista kasvua lukuun ottamatta kaikissa maakunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Kuntien ja maakuntien välillä on kuitenkin suuria eroja päästöjen jakautumisessa eri sektoreille ja niiden kehityksessä. Asukaskohtaiset päästöt ovat pienimmät eteläisissä maakunnissa edellisten vuosien tavoin.

Maakuntien välillä eroja selittävät muun muassa elinkeinorakenteen, maantieteellisten ominaisuuksien, sääolosuhteiden ja kaukolämmön polttoainekäytön erot.

Kuntien ja alueiden ilmastoindikaattorit tukevat ilmastotyön seurantaa

SYKE on koonnut yhteen kuntien ja maakuntien energiaan ja liikenteeseen liittyviä indikaattoreita vuosilta 2017—2021. Indikaattorit tukevat ja täydentävät kuntien ja maakuntien ilmastotyön etenemisen seurantaa päästölaskennan ohella.
Indikaattoreista voidaan havaita, että esimerkiksi verkkoon kytketyn aurinkosähkön pientuotanto on moninkertaistunut viime vuosina. Myös maalämpöä hyödyntävien rakennusten määrä on kasvussa.

Henkilöautojen keskimääräiset päästöt kilometriä kohden ovat laskussa, koska autokanta uudistuu, mutta toisaalta autojen määrä on kasvanut. Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla, kuten sähköllä ja kaasulla, toimivien autojen määrät ja osuudet autokannasta ovat kasvaneet ripeää tahtia, kuten myös julkisten sähkölatausasemien ja kaasutankkausasemien määrä.

Hinku-kuntien ilmastoteot esille

Suomen ympäristökeskus on koonnut Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkoston kuntien sekä Canemure-hankkeessa mukana olevien maakuntien ilmastotekoja viime vuosilta.

Päästölaskentaa kehitetään jatkuvasti

SYKEn päästölaskentajärjestelmä ALas kattaa kaikki Suomen kunnat ja 80 päästösektoria. Kaikille kunnille ja sektoreille lasketaan päästöt ja energiankulutus vuosittain. Laskentamallia päivitetään tarvittaessa esimerkiksi käytettävissä olevien uusien tietoaineistojen perusteella. Ennakkotietojen laskennassa ei ole käytössä kaikkia lopullisessa laskennassa käytettäviä aineistoja. Keväällä 2023 julkaistavat lopulliset vuoden 2021 päästötiedot tulevat joiltain osin poikkeamaan ennakkotiedon luvuista.

Päästölaskentapalvelua laajennetaan lähitulevaisuudessa kattamaan vuoden 1990 kuntakohtaiset päästötiedot. Nämä mahdollistavat alueellisten päästövähennystavoitteiden ja toteutuneen päästökehityksen suoremman suhteuttamisen Suomen ilmastolain mukaisiin kansallisiin tavoitteisiin.

SYKE kehittää nyt julkaistujen vuosittain seurattavien käyttöperusteisten päästötietojen ohelle kulutusperäistä päästölaskentaa, joka tuo lisätietoa alueellisen ilmastotyön tehokkaaseen kohdentamiseen.

Eri laskennat täydentävät toisiaan ja antavat entistä monipuolisemman kuvan päästöistä sekä auttavat kohdentamaan päästövähennystoimenpiteitä kunnissa.

Kuntien päästölaskenta on saanut rahoitusta EU:n Life IP Canemure-hankkeesta.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.