Hukkapuu Oy valmistaa hauta-arkkuja kierrätyspuusta ensimmäisenä Suomessa – ekologinen valinta elämän viimeiselle matkalle

Mikkeliläinen perheyritys Hukkapuu Oy tuo markkinoille täysin uudenlaisen, ekologisen vaihtoehdon hautajaisiin. Vuonna 2024 perustettu yritys on ensimmäinen Suomessa, joka valmistaa hauta-arkkuja kierrätyspuusta vastuullisesti, esteettisesti ja kotimaisesti.

Suomessa syntyy vuosittain yli kolme miljoonaa tonnia puujätettä, josta suurin osa poltetaan energiaksi. Suuri osa tästä materiaalista olisi kuitenkin yhä käyttökelpoista. Hukkapuu Oy hyödyntää purkutyömailta sekä puupakkauksista, kuten puisista kuormalavoista talteen otettua hyvälaatuista puuta, joka muuntuu kunnioittaviksi ja kauniiksi hauta-arkuiksi.

“Halusimme haastaa tavanomaisen tavan ajatella puun käyttöä. Miksi käyttää neitseellistä puuta, kun laadukasta materiaalia on jo olemassa yllin kyllin?”, kysyy yrityksen perustaja Niki Aholin.

Puun uudelleenkäyttö hauta-arkkuihin ei ole pelkkää ympäristöystävällisyyttä. Se on myös kannanotto ja valinta, joka kertoo vainajan tai hänen läheistensä arvoista. Arkku voi olla osa suurempaa tarinaa luonnon kunnioittamisesta.

Hukkapuun arkkutuotteet valmistetaan Suomessa ja niissä yhdistyvät vastuullinen raaka-ainevalinta, perinteinen puusepäntaito ja moderni muotoilu. Yritys tekee jatkuvaa tuotekehitystä ja valmistaa yksilöllisesti suunniteltuja arkkuja asiakkaan toiveiden mukaan. Tilaus onnistuu helposti sähköpostilla, puhelimitse tai yhteydenottolomakkeella yrityksen verkkosivuilla.

Jälleenmyyjinä toimivat tällä hetkellä Mikkelissä Savon Kukka ja Hautaustoimisto (www.savonkukka.fi) sekä Helsingissä Lohtu Hautaus (www.lohtuhautaus.fi). Kumppanit jakavat Hukkapuun arvot ja halun tarjota kestäviä, laadukkaita ja merkityksellisiä hautausratkaisuja. Tutustu tuotteisiin verkkosivulla www.hukkapuu.fi

Yritys etsii hyväkuntoisen puutavaran ja jälleenmyyjien lisäksi käsistään käteviä yhteistyökumppaneita puutuotteiden jatkojalostukseen.

Hukkapuu Oy edustaa uudenlaista liiketoimintaa, jossa kiertotalous ei ole hidaste vaan mahdollisuus ja jossa elämän viimeinen hetki voi olla myös ekoteko.

 

Lisätietoja:

Niki Aholin
Hukkapuu Oy
hukkapuu@hukkapuu.fi
+358 40 660 7001

Jenina Luotolampi
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
KIELO-hankkeen projektipäällikkö
jenina.luotolampi@mikseimikkeli.fi, puh. +358 50 3459 403

Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

 

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.