Kestävä Kivitalo -palkinto “Ajurien tallin” peruskorjaukselle: Yli satavuotias hevostalli muutettiin asunnoiksi lähes käsityönä

– Kulttuuriteko, josta voimme olla ylpeitä! Näin kommentoivat projektin eri osapuolet Helsingin Punavuoressa sijaitsevan Ajurien tallin ainutlaatuista peruskorjausta. Historiaa tiukasti kunnioittaen vanhaan tiili- ja betonirunkoon tehtiin moderneja kaupunkiasuntoja.

Tuskinpa mistään muusta asuintalosta kuin Ajurien Asunto Oy Punavuoresta löytyy noin sata vuotta vanhoja kavion jälkiä. Ne ovat muistona rakennuksen alkuperäisestä käytöstä. Vuonna 1906 korttelin sisäpihalle valmistunut, kolmikerroksinen tiilirakennus toimi kaupungin hevosajurien käytössä hevos- ja vaunutallina 1960-luvulle asti. Nyt rakennus on peruskorjattu pieteetillä ja historiaa kunnioittaen.

Avarrus Arkkitehdit ovat vastanneet Ajurien tallin peruskorjauksen  arkkitehtisuunnittelusta.

– Rakennusta ei oltu korjattu ja muutettu käytännössä lainkaan koko sen olemassa olon aikana. Sen ainutlaatuisuus kävi kuitenkin ilmi heti ensikäynnillä. Toisessa kerroksessa sijaitsevan, kaksikerroksisen keskusaulan poikkeuksellinen tilallisuus näkyi ränsistyneisyyden alta, kertoo projektin pääsuunnittelija, arkkitehti SAFA Pauli Siponen.

– Rakennuksen historia oli tärkein lähtökohta suunnittelussa. Historiaan pyrittiin suhtautumaan vaalien, mutta rohkealla otteella. Keskusaula entisöitiin lähes koskemattomana ja vastapainoksi asunnot suunniteltiin moderneiksi.
Ajurien tallissa on nyt 18 asuntoa, joista 12 on kaksikerroksisia. Tilasuunnittelun
reunaehdot johtivat siihen, että kaikki asunnot ovat erilaisia. Kaksikerroksiset asunnot ovat maantasokerroksen yläpuolella siten, että kietoutuvat arvokkaan aulan ympärille.

Helsingin Punavuoressa vuonna 1906 rakennettu tiilinen piharakennus toimi alun perin hevostallina ja vaunujen sekä heinien varastona. Se peruskorjattiin pieteetillä ja rakennuksen historiaa kunnioittaen siten, että vanhan rungon sisällä on nyt 18 modernia asuntoa. Ajurien tallin uudet asunnot ovat modernin veistoksellisia ja valoisia.


Paikalla rakentamisen perinteitä

Kestävä Kivitalo -palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Ajurien tallin konvertio täyttää vaatimukset täydellisesti.

– Koko hankkeen voidaan sanoa olleen käsityötä, tiivistää toimitusjohtaja Hannu Taskinen kohteen pääurakoinnista vastanneesta Lakewood Oy:stä.

– Vaikka koko rakennus oli kurjassa kunnossa, niin vanha runko voitiin hyödyntää lähes kokonaan, hän toteaa.

Tiiliseinät vahvistettiin ja lisälämmöneristettiin muuraamalla sisäpuolinen rivinteeraus puolesta kivestä aina puoleentoista kiveen asti. Paikalla valettua betonia käytettiin perustusten vahvistamiseen, uusiin välipohjiin ja muutamien seinien tukemiseen. Yksi suurimmista haasteista oli kylmän tilan muuttaminen lämpimäksi.

– Erityisesti tarkasteltiin rakenteiden liikkumista ja kosteuskäyttäytymistä. Onneksi massiivirakenteinen tiili tasaa kosteutta ja toimii loistavasti sekä kylmissä että lämpimissä rakenteissa, Siponen sanoo.

Vanhaa tiiliseinää jätettiin näkymään niin portaikossa kuin asunnoissakin. Ne huokuvat rakennuksen historiaa ja kertovat samalla paikalla rakentamisen kestävästä perinteestä.


Elinkaari alkaa nollasta

Hannu Taskisen mukaan Ajurien talli on nyt paremmassa loistossa kuin koskaan.

– Rakennuksen elinkaari alkoi uudelleen nollasta. Tulevat sukupolvet saavat nauttia ainutlaatuisesta rakennuksesta, sen historiasta sekä tekijöitten käsityötaidosta, hän sanoo.

– Varsinkin massiivitiilirakennuksen elinkaarelle on vaikea ennustaa loppua. Sen voi tarvittaessa muuttaa seuraavaan käyttötarkoitukseen taas sadan vuoden päästä. Aina kannattaa korjata, jos vain suinkin on mahdollista, Siponen lisää.

Kestävä Kivitalo -palkintoraadin mukaan erityishuomion ansaitsee peruskorjauksessa aikaansaatu innovatiivinen ja persoonallinen lopputulos. Rakennus on hyvä esimerkki siitä, miten vanhoja rakennuksia tulisi kehittää ja peruskorjata niin, että niille saadaan kokonaan uusi ja nykypäivän vaatimukset täyttävä käyttötarkoitus rakennuksen historiallisen arkkitehtuurin siitä kärsimättä. Vanhasta ajurien tallista on peruskorjauksen myötä tullut tyylikäs historiallinen pienkerrostalo Punavuoren sydämeen.

Katso video: https://www.youtube.com/watch?v=ympBrRJy_No

Ajurien Asunto Oy Punavuori
– Punavuorenkatu 16, Helsinki
– Valmistunut alun perin 1906, suunnittelijana rakennusmestari K. Lappalainen
– Alunperin 52 hevosen talli, kolme kerrosta: ensimmäinen hevoskärryjä, toinen hevosia ja kolmas heiniä varten
– Käyttötarkoituksen muutos ja peruskorjaus asunnoiksi 2020–2022
– 18 asuntoa ja entisöity, kaksikerroksinen keskusaula
– Laajuus: noin 2 000 m²
– Rakennuttaja: Helsingin Top 41
– Arkkitehtisuunnittelu: Avarrusarkkitehdit/pääsuunnittelija Pauli Siponen ja arkkitehdit Noona Lappalainen sekä Robert Hanson sekä designer Atte Aaltonen
– Rakennesuunnittelu: Sitowise Oy / rakennesuunnittelijat Veikko Paronen, Matti Mäkäräinen ja Sami Rautiainen
– Pääurakoitsija: Lakewood Oy
– Runkorakenne: tiili ja betoni, korjaustyön tiilet Wienerberger

LAATIKKOON:

Kestävä Kivitalo -palkinto

Kestävä Kivitalo -palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. Toiminnalle luotiin suuntaviivat vuonna 1994 Rudus Oy:n (silloinen Lohja Rudus) aloitteesta.
Vuoden 2022 palkinnon sai Ajurien Asunto Oy Punavuori eli nk. Ajurien tallin peruskorjaus asunnoiksi.
Aikaisemmin on palkittu mm. seuraavien kohteiden toteuttajat: Tikkurilan kirkko, Kurjenlinnan sairaala-alueen kehittäminen ja peruskorjaus, As Oy Toppilan Punainen Mylly, Turun Telakkaranta, Espoon Asunnot Oy / Magneettikatu 14, As Oy Helsingin Arabiankatu 4, As Oy Helsingin Kuunari, As Oy Helsingin Tervapääskynen, As Oy Ratinanranta Tampere, Kuopion Keilankannan paikallarakennetut asuintalot, As Oy Oulun Etumasto, Katajanokan Mastokadun kortteli, As Oy Tampereen Charlotta, Siilinjärven Vuorelan kivirakenteinen asuinalue, Tampereen Onkiniemi ja Vantaan Kartanonkoski.
Kestävä Kivitalo -ryhmän yhteistyöyritykset ovat Rudus Oy, Wienerberger Oy Ab, Betoniteollisuus ry, Celsa Steel Service Oy, Peri Suomi Ltd Oy ja Finnsementti Oy.

Lisätietoja: Kestävä Kivitalo -ryhmä, projektipäällikkö Pentti Lumme, 0400 107 231, penttilumme@gmail.com

Rakennustekninen johtaja Juha Karilainen, Wienerberger Oy Ab, 0400 425 232,
juha.karilainen@wienerberger.com

Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Teräskolmio Oy- Ympäristä & Yritys Tänään

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.