SKAL EU:n ilmastopaketista: Liikenteen päästövähennyskeinoissa huomioitava kuljetus- ja logistiikkakustannukset

SKAL EU:n ilmastopaketista: Liikenteen päästövähennyskeinoissa huomioitava kuljetus- ja logistiikkakustannukset

Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ”Fit for 55” -ilmastolakipaketin, johon eduskunta parhaillaan muodostaa Suomen kantoja. Paketin esityksissä piilee huomattavia riskejä logistiikallemme ja viennillemme. SKAL julkaisi ohjelman, jossa esitetään näkökulmia päästövähennyskeinoihin.

Suomen on nyt jätettävä kannoissaan riittävästi varaumia sille, että kuljetuskustannuksia merkittävästi lisääviä muutoksia ei toteuteta osana lainsäädäntöehdotuksia, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.

SKALin Ilmastopaketin vaikutukset maanteiden tavaraliikenteelle huomioitava -ohjelma on asiantuntijanäkemys EU:n Fit for 55 -ilmastopaketin asettamista haasteista ja Suomelle soveltuvista keinoista. SKALin mukaan Suomen on varmistettava, ettei sääntelyllä tarpeettomasti heikennetä logistiikkaamme ja koko Suomen kilpailukykyä.

– Kuljetusala on sitoutunut ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Päätöksenteossa on kuitenkin huomioitava, että syrjäinen sijaintimme ja logistiikkamme erityispiirteet johtavat siihen, että kustannuksia lisäävät liikenteen päästövähennystoimenpiteet heikentävät kilpailukykyämme enemmän kuin kilpailijamailla, Kujala sanoo.

Suomen kilpailukyky ei kestä 26 sentin lisäveroa dieselin litrahintaan

SKALin mukaan esityksen vaikutusarviot yritystoimintaan ja koko elinkeinoelämälle on käsitelty puutteellisesti. Kokonaisvaikutukset jäävät arvailujen varaan. Pelkästään ehdotus energiaverodirektiiviksi nostaisi Suomessa fossiilisen diesellitran polttoaineveroa noin 26 sentillä. Muutos lisäisi kuljetusalan vuosikustannuksia jopa yli 300 miljoonaa euroa.

– Tämä olisi täysin kestämätöntä. SKAL edustaa suomalaisia kuljetusyrityksiä, mutta nyt on kysymys kaikista toimialoista. Päästövähennystoimenpiteet ja niistä aiheutuvat korkeat kustannukset vaikuttavat kaikkiin suomalaisiin yrityksiin, tuotteiden hintoihin ja työllisyyteen, Kujala sanoo.

Kujalan mukaan monessa EU-maassa käytössä oleva ammattidieseljärjestelmän mahdollisuus on säilytettävä ja otettava Suomessa käyttöön kompensointikeinona.

SKAL tuo ohjelmassaan esiin välttämättömät muutostarpeet ja kestävät päästövähennystoimet

SKALin ohjelmasisällön voi kiteyttää seuraavaan: Taakanjaossa tarvitaan oikeudenmukaisuutta, energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä, ja liikenteen verotusta ei saa nostaa kohtuuttomaksi.

Taakanjakosektorin päästövähennysvaatimukset määräytyvät suhteessa jäsenvaltion bruttokansantuotteeseen. Suomi on vauraana EU-maana joutumassa suurimpien maksajien ryhmään.

– Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia, mutta tosiasiat on huomioitava. Nyt esitetty ratkaisu olisi epäoikeudenmukainen. Ohjelmamme sisältää välttämättömiä linjausehdotuksia, mutta olemme koostaneet siihen myös alan järjestöjen esittämiä keskeisiä päästövähennyskeinoja, Anssi Kujala toteaa.

– Esitetyllä päästökaupalla kerätyt varat jaettaisiin sosiaalirahaston kautta eri maihin. Liikenteeltä kerätyt varat tulisi aina osoittaa tiestön kunnossapitoon. Tieverkon kunnon merkitys päästövähennyksissä on merkittävä, hän sanoo.

Suomessa kuljetetaan eniten tavaroita tieverkolla asukasta kohden koko EU:ssa. Päästöjen vähennystoimet on tehtävä taloudellisesti kestävällä tavalla, muistuttaa SKAL.

Tutustu ohjelmaamme! Ilmastopaketin vaikutukset maanteiden tavaraliikenteelle huomioitava:
https://www.skal.fi/sites/default/files/tiedotteiden_liitteet/skal_ff55ohjelma.pdf

Tutustu kuljetusyritysten konkreettisiin päästövähennystoimiin:
www.skal.fi/kuljetansuomelle

#ilmastopaketti #FF55 #päästövähennykset
#tavaraliikenne #kuljetusala
www.skal.fi, @SKALry

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Teräskolmio Oy- Ympäristä & Yritys Tänään

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.