Työn murros edellyttää jatkuvaa uudistumista

Työn murros käsitteenä on kompleksinen, koska siihen liittyy moni asia työelämässä: teknologian ja digitalisaation vaikutus työn tekemisen tapoihin, suorittavan työn väheneminen, ammattien häviäminen ja uusien syntyminen. Miten voimme varautua tulevaisuuden työelämän osaamistarpeisiin ja miten säilytämme työ- ja kilpailukykymme jatkuvan muutoksen kourissa?

Työn tekemiseen kuuluu väistämättä myös ammatti-identiteetti. Kehitämme ammattitaitoamme, hankimme tutkinnon ja siirrymme työelämään.

– On haitallista ajatella, että olemme soveltuvia vain tiettyyn ammattiin. Ahtaaseen profiiliin pistämisen sijaan meidän pitäisi kysyä itseltämme, missä minä olen hyvä, mitkä asiat osaan, mitä osaamista haluan kehittää ja mitkä ovat omat ambitioni? Nämä kysymykset antavat ihan eri tavalla liikkumatilaa ja vapauttavat meidät ajattelemasta ammattikeskeisesti, sanoo Rastor-instituutin toimitusjohtaja Toni Berkowits.

Toimintakyvyn säilyminen perustuu osaamiseen

Emme voi enää identifioida itseämme yhteen ainoaan ammattiin vaan omaa työmarkkinakelpoisuutta on syytä tarkastella oman osaamisen kautta. Tämän oivaltaminen on välttämätöntä menestymiselle.

– Ammatillisen uudistumisen tulee linkittyä entistä vahvemmin työn tekemiseen. Kun uskaltaa laajentaa omaa osaamisaluettaan yhä laajemmaksi, syntyy moniosaamista. Moniosaaminen on jo usein työn tekemisen edellytys, Berkowits kuvailee.

Työn murros voi kuulostaa pelottavalta. Paras lääke pelkoon on jatkuva uudistuminen.

– Työnantajan tehtävänä on kasvattaa oman organisaationsa ihmisiä uuteen ammatilliseen mittaan. Työnantajat, jotka haluavat systemaattisesti kasvattaa työntekijöiden osaamista, kyvykkyyksiä ja siten heidän työmarkkina-arvoaan, menestyvät markkinoilla, kiteyttää Berkowits.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Ympäristö & Yritys Tänään- Tilaa uusi lehti Diginä

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Teräskolmio Oy- Ympäristä & Yritys Tänään

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.