Uusia hankkeita valumavesien hallintaan käynnistynyt – rahoitushakua jatketaan syksyllä

Ympäristöministeriön rahoittamasta maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankehausta käynnistyi tänä vuonna kahdeksan valuma-aluelähtöistä vesienhallintahanketta. Hankkeiden toteuttajina on kirjava joukko osaajia pienistä yhdistyksistä isoihin organisaatioihin. Rahoitusta on tarjolla myös syksyllä 2022.

Vuoden 2021 haun teemoina olivat monitavoitteinen valumavesien hallinta ja valuma-aluelähtöisten vesiensuojelutoimien lisääminen erityisesti luonnonmukaisin ratkaisuin. Hankkeiden avulla parannetaan vesien tilaa ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ääriolosuhteisiin, unohtamatta luonnon monimuotoisuuden lisäämistä ja ylläpitoa.

“Hankkeiden sisällöissä on hyvin esillä vesienhallinnan kehittämistyötä, valuma-aluelähtöistä vesistökunnostussuunnittelua sekä konkreettista kunnostustoimintaa yhteistyössä maanomistajien ja laajojen yhteistyöverkostojen kanssa. Ja on upeaa huomata, että myös kunnat ovat ottamassa vesienhallinnan ja valuma-aluelähtöisyyden oman vesiensuojelutyönsä tueksi” iloitsee erityisasiantuntija Johanna Helkimo ympäristöministeriöstä.

Käynnistyneissä hankkeissa suunnitellaan ja toteutetaan konkreettisia vesienhallinta- ja vedenpidätystoimia. Valuma-aluetasoisia suunnittelukokonaisuuksia laaditaan paikkatietoa ja muita valuma-aluetyökalua hyödyntäen. Hankkeet kohdistuvat tasapuolisesti sekä metsätalousvaltaisille että maatalousvaltaisille alueille. Mukana ovat myös happamien sulfaattimaiden ongelmien ratkaisukeinojen kehittäminen ja pilotointi sekä säätösalaojituksen käytön kehittämistyö. Kaikki hankkeet viestivät omista toimistaan aktiivisesti ja saamme tietoa hankkeiden toimista tiedotteiden, blogien ja pienseminaarien avulla tämän ja ensi vuoden aikana. Hankkeiden kestot ovat yhdestä kolmeen vuotta. Hankkeiden budjetit vaihtelivat noin 20 000 eurosta puoleen miljoonaan euroon.

“Hankehakemusten vähäinen määrä yllätti meidät” toteaa ryhmäpäällikkö Jermi Tertsunen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. “Toisaalta hankkeet ovat laadukkaita. Hanketoimijoilla lienee ollut myös positiivista ongelmaa, koska viime vuosina on ollut hyvin tarjolla rahoitusta erilaisiin vesistöhankkeisiin. On tietysti myös tärkeää, että jo käynnissä olevista hankkeista saadaan kokemuksia ja tietoa ennen seuraavia. Uskon, että syksyn 2022 hakuun saadaan runsaasti laadukkaita vesienhallintahakemuksia. Myös jatkohankkeita vaikuttaisi tulevan tiedustelujen perusteella vireille.”

Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistämisen hankeavustuksia hallinnoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Seuraava avustushaku on 18.10. – 30.11.2022 osana ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Avustusta voi hakea maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeisiin, jotka:

  • edistävät kestävää valuma-aluelähtöistä vesistökunnostuksen suunnittelua, toteutusta ja yhteistyötä
  • edistävät maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä sekä ilmastonmuutokseen sopeutumista ja hillintää
  • parantavat pellon vesitaloutta innovatiivisesti
  • vähentävät vesistöön kohdistuvaa ulkoista kuormitusta
  • pidättävät ja viivyttävät vettä valuma-alueella
  • lisäävät luonnon monimuotoisuutta

Avustettavat hankkeet voivat olla laajoja yhteistyöhankkeita tai paikallisia suunnittelu- tai toteutushankkeita.

Lisätietoja avustuksesta »

Kuva: Lentokuvaus Vallas

Teräskolmio Oy- Ympäristä & Yritys Tänään

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.